Tervetuloa kotisivuilleni!

Hei. Olen Rei, vuonna 1986 syntynyt tyyppi, joka asuu kaupungissa, jossa ei ole McDonald’sia. Olen äärimmäinen esimerkki sanasta laiska, ja käytän suurimman osan ajastani nukkumiseen sekä musiikin ja (netti)radioiden kuunteluun. Kun oikea videopeli sattuu kohdalle, pelaan sitä lähes pakonomaisesti. Odotan kovasti seuraavan The Legend of Zelda -pelin julkaisua. Pidän todella paljon Studio Ghiblin elokuvista. Taidan pitää Star Trekistä enemmän kuin Star Warsista. Lempimusiikkipätkäni on nokkahuilusoolo laulun Sunny Day lopussa. Kaikkien aikojen lempinettisivuni on anipike.com, josta Neocities-käyttäjänimenikin tulee, vaikka eihän se kovin originellia olekaan.

Nämä sivut ovat vielä todella keskeneräiset, pahoittelut siitä. Ainoat sivut, jotka ovat saatavilla tällä hetkellä ovat The Legend of Zelda -uutissivu, MALICE MIZER -sivu, päiväkirja, ja infonurkkaus. Suunnitelmissa ja työn alla on kaikenlaisia juttuja, esimerkiksi sivu, joka kertoo Squall Leonhartista, sekä jotain elokuviin ja musiikkiin liittyvää, kuten lempiartistiini Hikaru Utadaan keskittyvä sivu. Kesän aikana varmaan saan jo jotakin materiaalia valmiiksi.

Sivuja, joita seuraan Neocitiesissä, olisi tämän linkin takana.

Palautetta voi lähettää osoitteeseen flamesniperrei@gmail.com tai kirjoittaa Neocities-profiiliini.

Kiitos käynnistä!

Viimeksi päivitetty: 13.6.2019